Suomen_lippu
Saksan_lippu
Tuusulanjärven Suomi-Saksa yhdistys ry
Finnisch-Deutscher Verein Tuusulanjärvi
Suomeksi
Auf Deutsch
Tuusulanjärvi

10-vuotisjuhlat

Tuusulanjärven Suomi-Saksa yhdistys juhlisti ensimmäistä vuosikymmentään Kallio-Kuninkalassa perjantaina 9.3. juhlavieraiden kanssa. Mukana oli sekä jäseniä että kutsuvieraita. Esiintyjinä olivat tanssi- ja lauluryhmä Sirpakat sekä pianisti Katriina Korte.

Musiikkiesitysten lomassa kuultiin puheita ja onnentoivotuksia.

Saksan suurlähetystön lehdistöpäällikkö Joachim Bussian toi yhdistyksen toiminnan laajempaan kontekstiin muistuttamalla, että tänä terrorismin ja levottomuuksien aikana juuri ystävyysseurat ja maiden väliset ystävyyskaupunkisuhteet ovat niitä keinoja, joilla voidaan koittaa tehdä maailmasta parempi paikka asua.

Kaarlo Paloheimo puolestaan kertoi Kallio-Kuninkalan historiasta ja muistutti, kuinka elinvoimainen kulttuuri- ja talousyhteisö alueella oli 1900-luvulla. Huolellisella suunnittelulla kulttuurimaisema voidaan myös jatkossa pitää voimissaan.

Järvenpään kaupungin kansainvälisten asioiden päällikkö Leena Ritala muisteli kuinka pitkällisen työn tuloksena Järvenpäällä on vihdoin ystävyyskaupunki Saksassa ja kiitti yhdistystä aktiivisesta yhteistyöstä suhteiden ylläpitämiseksi.

Puheenjohtaja Lothar Mallon kertasi historiaa ja muistutti tulevista tapahtumista. Syksyllä järjestetään matka Buchholziin, jossa järvenpääläiset taiteilijat avaavat näyttelynsä, samoin kuin tuusulalaiset avaavat näyttelyn Cellessä. Järvenpääläiset ystävyysseurat nähdään vierekkäin Järvenpää-päivänä kävelykatu Jannella. Kevään aikana on yhteistyö eri seurojen välillä tiivistynyt.

Katso kuvia

Katso kutsu